tiistai 21. helmikuuta 2017

Miten minä eksyin TFW:lle?

Oli vuosi 2014. Olin juuri valmistunut personal traineriksi. Rupesin valmentamaan super innoissani asiakkaita, mutta pian huomasin olevani hieman hukassa omien treenieni kanssa. Kuvailin paljon liikkeitä ym videoille, mutta suoraan sanottuna haahuilin salilla liikkestä toiseen ilman hirmuisen hyvää suunnitelmaa. Suureksi osaksi tämä johtui myös siitä, että mua kiinnosti todella monenlainen treenaaminen. Kaikkea ei voi saada kerralla, joten olinkin jo hetken etsinyt suuntaa mihin lähteä.

Kaverini oli treenannut Training for warriors salilla jo pidempään. Olimme yhdessä hänen kanssaan I love me- messuilla ja siellä oli myös TFW Helsingin sali esittäytymässä. Ostin tuolloin kokeilukortin Hurrikaani tunneille. Kävin nuo viisi tuntia sprinttaamassa ja tekemässä circuittia. Sen jälkeen olin täysin myyty.

En tiedä miksi, mutta ensin itse ajattelin, että onko noloa ruveta käymään toisten coachauksessa? Mitä muutkin ajattelee, jos teen ohjauksia, mutta en itse saa itseäni treenaamaan? Sitten söin ylpeyteni ja menin tunneille. Se on osoittautunut yhdeksi parhaimmista valinnoista elämäni ja urani kannalta.



Salilla oli monta erilaista, mutta erittäin ammattitaitoista valmentajaa. On ollut mahtavaa saada vinkkejä sekä tukea jokaiselta heistä. Olen nähnyt jokaisen heidän tyylin tehdä töitä ja se on avartanut maailmaani paljon. Olen pystynyt heiltä kaikilta poimimaan itselleni toimivimmat jutut omille asikkailleni eteenpäin vietäväksi. Varsinkin tuolloin aivan urani alkuvaihella kaikki kannustavat sanat ovat olleet enemmän kuin tarpeen. Moni coacheista myös tiesi taustani ja varsinkin muutama heistä on ottanut ihanan opettavaa roolia ja kertonut minulle monia juttuja nimen omaan valmentamisen kannalta.

Huikeiden valmentajien lisäksi TFW metodi sopii täysin minun omaan valmennusfilosofiaani. Treenit treenataan täysillä, mutta ei tosissaan. Kaveria autetaan aina, eikä ketään tai mitään muuta valmennusmetodia haukuta. Treeneissä otetaan monipuolisesti huomioon voima, nopeus ja liikkuvuus. Treenien turvallisuudesta ja riittävästä levosta pidetään huolta.



Jokainen meistä tarvitsee ylävitosia ja kannustusta välillä. Mä uskon myös, että aika moni meistä tahtoo olla osa jotain suurempaa, osa tiivistä yhteisöä. Sitä TFW todellakin on. Paikka. jossa ketään ei paineta alas, mutta tarvittessa varmasti kanssa treenaajat ja valmentajat nostavat ylös. Paikka, josta energia ei lopu kesken. Olen super onnellinen, kun pääsen jakamaan tätä iloa, hymyjä ja hikeä eteenpäin vielä entistä isommalle porukalle. :)

xx,
Linda

2 kommenttia:

  1. Ja kohta jaat sitä myös mulle! ;) Maanantaina nähdään ja myös maaliskuussa alkavassa challengessa - sen jälkeen et varmaan pääsekkään musta eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpö! Kuka nyt susta eroon haluaisikaan! Maanantaina nähdään! Aivan huippua kun oot mukana!! 😊✨

      Poista